edellinen
seuraava
Paperinkulutus
Toimistolaitteet
Kalusteet
Tässä osiossa voit arvioida toimistolaitteiden kulutuksesta syntyviä välillisiä hiilidioksidipäästöjä. Toimistolaitteiden kulutuksen CO2-päästöt lasketaan niiden koko elinkaaren aikaisen energiankulutuksen perusteella. Toimistolaitteiden elinkaareen kuuluu muun muassa raaka-aineiden hankinta, kuten metallien louhinta, raaka-aineiden jalostus, tuotantoon tarvittava energia, käyttö, kuljetukset sekä tuotteen loppusijoitus. Tiedot syötetään kappalemäärinä. Laske kyseessä olevan seurantajakson aikana hankittujen toimistolaitteiden määrät yhteen ja täytä summat alla oleviin syöttökenttiin.
Matkapuhelimen hiilijalanjälki sisältää tuotteen valmistamisesta ja SER-käsittelystä aiheutuneet kasvihuonekaasupäästöt. Päästökerroin perustuu elinkaariarviointiin, se on globaali keskiarvo ja siten suuntaa antava. Matkapuhelimen elinkaareksi on arvioitu 3 vuotta. Luku ei sisällä laitteen energiankulutuksesta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä.
Matkapuhelimen hiilijalanjälki lasketaan vain kerran, hankinnan yhteydessä.
Kannettavan tietokoneen hiilijalanjälki sisältää tuotteen valmistamisesta ja SER-käsittelystä aiheutuneet kasvihuonekaasupäästöt. Päästökerroin perustuu keskikokoisen kannettavan tietokoneen elinkaariarviointiin, se on globaali keskiarvo ja siten suuntaa antava. Koneen elinkaareksi on arvioitu 2 vuotta. Luku ei sisällä laitteen energiankulutuksesta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä.
Kannettavan tietokoneen hiilijalanjälki lasketaan vain kerran, hankinnan yhteydessä.
Pöytäkoneen hiilijalanjälki sisältää tuotteen valmistamisesta ja SER-käsittelystä aiheutuneet kasvihuonekaasupäästöt. Koneen elinkaareksi on arvioitu 5 vuotta. Päästökerroin perustuu keskikokoisen pöytäkoneen elinkaariarviointiin, se on globaali keskiarvo ja siten suuntaa antava. Luku ei sisällä laitteen energiankulutuksesta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä.
Pöytäkoneen hiilijalanjälki lasketaan vain kerran, hankinnan yhteydessä.
LCD-näytön hiilijalanjälki sisältää tuotteen valmistamisesta ja SER-käsittelystä aiheutuneet kasvihuonekaasupäästöt. Päästökerroin perustuu 17-tuumaisen LCD-näytön elinkaariarviointiin, se on globaali keskiarvo ja siten suuntaa antava. Näytön elinkaareksi on arvioitu 5 vuotta. Luku ei sisällä laitteen energiankulutuksesta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä.
LCD-näytön hiilijalanjälki lasketaan vain kerran, hankinnan yhteydessä.
Monitoimilaitteen hiilijalanjälki sisältää tuotteen valmistamisesta aiheutuneet kasvihuonekaasupäästöt. Monitoimilaitteen painoksi on oletettu 100 kg. Päästökerroin perustuu elinkaariarviointiin, se on globaali keskiarvo ja siten suuntaa antava. Luku ei sisällä laitteen energiankulutuksesta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä.
Monitoimilaitteen hiilijalanjälki lasketaan vain kerran, hankinnan yhteydessä.
Tulostimen hiilijalanjälki sisältää tuotteen valmistamisesta aiheutuneet kasvihuonekaasupäästöt. Tulostimen painoksi on oletettu 16 kg. Päästökerroin perustuu elinkaariarviointiin, se on globaali keskiarvo ja siten suuntaa antava. Luku ei sisällä laitteen energiankulutuksesta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä.
Tulostimen hiilijalanjälki lasketaan vain kerran, hankinnan yhteydessä.
Kopiokoneen hiilijalanjälki sisältää tuotteen valmistamisesta aiheutuneet kasvihuonekaasupäästöt. Kopiokoneen painoksi on oletettu 80 kg. Päästökerroin perustuu elinkaariarviointiin, se on globaali keskiarvo ja siten suuntaa antava. Luku ei sisällä laitteen energiankulutuksesta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä.
Kopiokoneen hiilijalanjälki lasketaan vain kerran, hankinnan yhteydessä.
Faxin hiilijalanjälki sisältää tuotteen valmistamisesta aiheutuneet kasvihuonekaasupäästöt. Faxin painoksi on oletettu 5,5 kg. Päästökerroin perustuu elinkaariarviointiin, se on globaali keskiarvo ja siten suuntaa antava. Luku ei sisällä laitteen energiankulutuksesta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä.
Faxin hiilijalanjälki lasketaan vain kerran, hankinnan yhteydessä.