Laskentaperusteet

Ilmastolaskurin päästölaskennassa käytettävät päästökertoimet ja oletusarvot perustuvat  keskimääräisiin tilastotietoihin ja asiantuntija-arvioihin. Laskurin antamat tulokset kasvihuonekaasupäästömääristä ovat suuntaa-antavia suuruusluokkalukuja.

Lähtötietoina on käytetty parasta saatavilla olevaa, luotettavista lähteistä peräisin olevaa tietoa. On kuitenkin tärkeä tiedostaa, että joidenkin lähtötietona käytettyjen selvitys- ja tilastotietojen keskimääräisyydestä ja muista rajallisuuksista johtuen Ilmastolaskurin antamat tulokset eivät edusta absoluuttista totuutta, vaan pyrkivät antamaan käyttökelpoisen laskennallisen arvion kasvihuonekaasupäästöistä. Kertoimia päivitetään laskuriin keskimäärin kerran vuodessa.

Ilmastolaskurin laskennassa käytetyt Suomen arvot ja niiden lähteet:

Ilmastolaskurissa käytetyt päästökertoimet on tarkoitettu ensisijaisesti kiinteistö- ja palvelusektorin sekä yksityishenkilöiden käyttöön, eivätkä ne sovellu päästökaupan piiriin kuuluvan energiaintensiivisen teollisuuden tai energialaitosten CO2-päästötarkasteluihin. Päästökertoimet on tarkoitettu kulutusperäisten, ei tuotannon, päästöjen arvioimiseen.

Mikäli käytät Ilmastolaskurin päästöarvioita esimerkiksi organisaatiosi ympäristöraportissa, on raporttiin suositeltavaa sisällyttää maininta Ilmastolaskurin tulosten epätarkkuudesta.

Lisätietoja päästökertoimista:

Lisätietoja ilmastonmuutoksesta:

Nathalie Racheter / WWF-Canon
(c) Nathalie Racheter / WWF-Canon

© natureplan.com / Inaki Relanzon / WWF